maanantai 30. joulukuuta 2013

ILTALEHTI 17.12.2013 OHJEITA

Joskus ihmettelen tätä ohjetta. Miksi ei voi kysyä?!
Kysyvät ihan vastaavia asioita meiltä "lantalaisilta". Paljonko saat palkkaa, eläkettä tms.
Maatalousyrittäjien kohdalla kysytään varmasti usein; paljonko on karjaa, paljonko on viljeltyä,
minkä verran metsää. Tai; oletkin näköjään erikoistunut siihen tai tähän. Ja taas; kuinka paljon...



PÄIVÄ PITENEE

Kevättä kohden mennään, vaikka kohinaa ei vielä kuulu


sunnuntai 29. joulukuuta 2013

lauantai 28. joulukuuta 2013

PIIRAKAN PAISTAJA SUOMESTA

 Tästä se alkaa

 Ja tapahtuu

Tuossa on muidenkin tekemiä. Minun on keskellä ylhäällä.
Aika hyvä, kun ottaa huomioon, että vasemmän käden etusormeni on poikki eka nivelestä


Hyvän näköisiä


VESSANPÖNTTÖ

Vain hölmö siitä suuttuu jos kaulus pöntöstä puuttuu


torstai 26. joulukuuta 2013

tiistai 24. joulukuuta 2013

perjantai 20. joulukuuta 2013

PIPARIMUOTIN VALMISTUS

Ota tyhjä olut- tai limsatölkki

 Leikkaa siitä varovaisuutta noudattaen suikale

 Taivuta suikaleen päät yhteen ja tee 180 asteen taivutusliitos. Tee se kaksi kertaa

 Purista taivutukset lujasti yhteen

 Suorita muodon hienosäätö

Kas niin! Tämmöinen siitä piti tulla.
Ohjeet kuvattu Venäläisen tv kanavan näpertelyosastolta

NETTILIITTYMÄ

Ei ne minua kyykyttäneet viime kesänä. Mutta olihan Ville mukana, hänhän on vasta 65 v.
Minä vähän enemmän




torstai 19. joulukuuta 2013

TALLINNA KESKRAAMATUKOGU

 Täältä löytyy myos Suomalaista kaunokirjallisuutta

Tuo oven edessä toljottava mies seisoi kuin suolapatsas eikä siirtynyt syrjään mulkoiluksistani huolimatta.
Olisin ottanut aulasta kuvia.

 Lukusali ikkunan ulkopuolelta katsottuna

Kirjastosta tulee viesti lähestyvästä palautuspäivästä automaattisesti


AIVOT NARIKKAAN

Lapset tahtovat lahjoja


keskiviikko 18. joulukuuta 2013